Tietoja sukuyhdistyksen aiemmasta
toiminnasta ja menneistä tapahtumista
Jäsenkirje 1/2009 pdf-muodossa.
Jäsenkirje
1/2007
Tukholma joulukuussa 2007
Hyvät sukulaiset,
toivottavasti kulunut vuosi on ollut kaikille mieluisa. Sukuyhdistyksen
toiminnan kannalta vuosi on ollut aika hiljainen, koska se on
jäänyt sukukokousvuosien väliin.
Sukuyhdistys Hohenthal piti sukukokouksen Piikkiössä
Tuorlan majatalossa 2. syyskuuta 2006. Ennen varsinaista kokousta kokoonnuttiin
kahvitilaisuuteen Tuorlan kartanoon, josta siirryttiin alkuhartaustilaisuuteen Piikkiön kirkkoon,
missä tervehdyssanat esitti Matti Kolehmainen. Risto ja Arto
Ruohonen esittivät Oskar Lindbergin
säveltämän Vanhan virren Taalainmaan
karjamajoilta. Piikkiön kirkon esitteli seurakuntamestari Esko
Sainio. Virren 462 jälkeen Matti Kolehmainen piti puheen ja
luki vuosien 2005 – 2006 aikana sukuyhdistyksen tietoon
tulleiden poisnukkuneiden nimet. Tilaisuuden lopuksi laulettiin virsi
577. Tämän jälkeen juhlavieraat
siirtyivät suvun jäsenten sukuhaudoille,
missä laskettiin kukkalaitteet edesmenneiden suvun
jäsenten leposijoille.
Varsinaisessa sukukokouksessa
käsiteltiin
sääntömääräisten
asioiden lisäksi vaakunaehdotukset uudeksi suvun vaakunaksi.
Matti Kolehmainen esitteli heraldikko Harri Rantasen luoman
vaakunaehdotuksen, sekä Martti Hohenthal esitteli oman
vaakunaehdotuksensa. Asiasta järjestetyn
äänestyksen perusteella kokous
päätti lopulta olla
hyväksymättä vaakunaan
tehtäviä muutoksia. Jäsenmaksun suuruudeksi
vuosiksi 2008 – 2009 vahvistettiin 10 euroa / jäsen.
Koska yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voidaan
hyväksyä jokainen 15 vuotta
täyttänyt henkilö, alle 15-vuotiaista ei
maksua suoriteta (säännöt kotisivulla
www.hohenthal.org). Kokouksen jälkeen tutustuimme Kuusiston
Kartanoon Kaarinassa (www.nba.fi/fi/kuusiston_kartano). Museolta
palattuamme alkoi musiikkipitoinen illanvietto tarjoilun ja
seurustelun merkeissä. Musiikkia esittivät Risto ja
Arto Ruohonen.
Sukuyhdistyksen hallitus kokoontui 12.5.2007 Piikkiön
osuuspankissa. Kokouksessa olivat läsnä Markus Hohenthal, Esa
Hohenthal, Kaisa Ylhä ja Arto Ruohonen. Hallitus valitsi
toimikauden 2007 – 2008 varapuheenjohtajaksi Arto Ruohosen,
rahastonhoitajaksi Kaisa Ylhän ja sihteeriksi Esa Hohenthalin.
Hallituksen kokouksessa päätettiin mm.
lähettää kiitokset Piikkiön
Osuuspankille. Sukuyhdistyksellä myynnissä olevien addressien
hinnaksi päätettiin 6 euroa ja standardin 21 euroa (+
postituskulut). Tuotteista löytyvät kuvat kotisivulta
www.hohenthal.org.
Tiedot sukulaisista voitte päivittää palauttamalla
mukana tulleen kyselykaavakkeen. Jäsenmaksun kaudelta 2008-2009
voitte suorittaa vuodenvaihteen jälkeen. Suoritus on myös
edellytys sukukokoukseen osallistumiseen (ei koske alle 15-vuotiaita).
Ensi vuoden kokouksesta on kerrottu tarkemmin kirjeen mukana tulleessa
liitteessä. Toivomme runsasta osanottoa!
Lopuksi haluan vielä toivottaa Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2008 kaikille sukulaisille!
Ystävällisin terveisin,
Markus Hohenthal
Sukuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
Jäsenkirje
1/2006
Vantaa tammikuussa 2006
Hyvät sukulaiset.
Tämä on vuoden
ensimmäinen jäsenkirje, joten toivotan Teille
kaikille hyvää vuoden jatkoa.
Vuoden 2006
sukukokous
Hallituksen
päätöksen mukaan seuraava sukukokous
pidetään 2.9. 2006 Piikkiössä.
Kokouspaikka on Tuorlan kartano, jossa on tarjolla myös
majoitustiloja.
Jäsenmaksu
Siipyyssä
v.2004 pidetyssä kokouksessa päätettiin
yhdistyksen jäsenmaksuksi € 20
vv. 2006-2007. Jäsenmaksu on henkilökohtainen
aikaisemman
perhekohtaisen sijaan.
Maksu tulee suorittaa pankkitilille:
Piikkiön Osuuspankki, tilinumero 471410-2125800.
Mikäli ette ole vielä
suorittaneet jäsenmaksua, odotamme sitä 31.3.2006
mennessä.
Jäsenluettelo
Yhdistyksen
jäsenluettelo ei ilmeisesti kaikilta osin ole ajan tasalla.
Olisi
toivottavaa että osoite ja muut mahdolliset muutokset
ilmoitettaisiin
joko puheenjohtajalle tai sihteerille. Yhteystiedot
löytyvät
kotisivulta kohdasta 'Hallitus'.
Terveisin
Urpo
Hoikkala
Sukukokous 2004
Hohenthalin sukuyhdistys piti
sukukokouksen
Kristiinankaupungissa lauantaina 16. lokakuuta 2004. Kokous aloitettiin
klo 12 Siipyyn kirkossa (n. 40 km Kristiinankaupungista
etelään)
pidettävällä kaksikielisellä
hartaudella. Lounasta ja virallista
kokousta varten siirryttiin Kiilin kotiseututaloon Siipyyn
Kiilinrantaan.
Kokouksessa olivat esillä
sääntömääräiset
asiat sekä mm. päätös
toimenpiteistä sukuyhdistyksen
rekisteröimiseksi ja sääntöjen
ajanmukaistamiseksi.
Kokouksen jälkeen oli
mahdollisuus tutustua mielenkiintoiseen Kiilin kotiseutumuseoon.
Ohjelmassa oli myös käynti Siipyyn hautausmaalla,
jossa sijaitsevat mm.
kirkkoherra Klas Emil Hohenthalin ja eversti Veli-Gunnar von
Hohenthalin haudat.
Siipyystä siirryttiin
Kristiinankaupunkiin. Matkalla sinne käytiin vielä
Margit ja Torvald
Hohenthalin haudalla Lapväärtin kirkkomaalla. Klo 18
aloitettiin
ohjelmallinen illanvietto Kristiinankaupungissa kahvila Irma-Lindassa,
os. Läntinen Pitkäkatu 1. Historiallinen kaupunkitalo
on ollut Margit
ja Torvald Hohenthalin kotina. Illan isäntäparina
toimivat Marja-Liisa
ja Kim Hohenthal.