Petri Hohenthal

Kiitos Petri yhteisistä hetkistä.
Suomen trubaduurien valioihin lukeutunut Petri Hohenthal on kuollut. 58-vuotias Hohenthal kuoli lyhyen sairauden jälkeen keskiviikkona 23.2.2005.
Lauluvirtuoosi Hohenthalin hennosta varresta irtosi komea basso. Hän hallitsi myös kitaran, viulun ja banjon. Hohenthal oli lisäksi lauluntekijä.
Parhaiten Hohenthal muistetaan Ankin ja Cayn kumppanina Cumulus-yhtyeen riveistä. Hän esiintyi myös muun muassa Pihasoittajissa, Alan Miehissä, Les Cavaliersissa sekä Three Voices -ryhmässä.
Mestaritrubaduuri oli niin ikään kotonaan lastenlaulujen ja iloisten juhlarallien parissa.
Hohenthal viihtyi parhaiten rennoilla keikoilla.
"Synttäreillä ja harjakaisissa on yleensä paras fiilis. Kun yleisö on mukana, silloin on trubaduurikin parhaimmillaan", Hohenthal tiesi.