Keitä ovat Hohenthalit?

Hohenthal-suvun ensimmäinen tunnettu edustaja on Georg Hohenthal, Saksaan asettunut, mahdollisesti 30-vuotisessa sodassa palvellut Ruotsin armeijan kornetti. Suvun suomalaisen haaran esi-isä on hänen pojanpojanpoikansa majuri Klaes Jakob Bogislaus von Hohenthal, joka määrättiin Pommerista Suomeen 1765. Hän palveli Pohjanmaan rykmentissä ja kuoli Kuopiossa 1790.

Klaes Hohenthalin kahdesta avioliitosta syntyi kaksi sukuhaaraa. Avioliitosta saksalaisen Margaretha von Lützowin kanssa syntyi Lohtajalle vanhemman pojan, kersantti Johan Arvid von Hohenthalin sukuhaara ja avioliitosta Brita Sohlbergin kanssa nuoremman, kersantti Jonas Samuel von Hohenthalin sukuhaara Veteliin. Sittemmin suku on levinnyt mm. Viipurin ympäristöön ja Varsinais-Suomeen.

Suomessa Hohenthalien määrä on mahdollisesti suurin, Saksassa enää vähäinen. Ruotsissa elää edelleen majuri Klaesin vanhempien sukuhaaraa ja Yhdysvalloissa 1800-luvulla Saksasta muuttaneiden jälkeläisiä. Saksassa elää myös kreivillinen samanniminen suku, jolla ei tosin tiedetä olevan sidettä Suomessa eläviin Hohenthaleihin.

Suomen Hohenthalit käyttävät tunnuksenaan Klaes Hohentalin sinettileimasimen vaakunaa, jonka latinankielinen tunnuslause kuuluu: Vincet qui patitur (Kärsimysten kautta voittoon).

fb.jpg